Onnellinen. Niin täydellisen onnellinen.

Viikonlopun jälkeen varsinainen kulttuurishokki palata metsän keskeltä kotiin. Koko viikonloppu kahdestaan, koko viikonlopun kestänyt roolien jako ja leikki on ohi. Jossainkohtaa mietin meneekö ehkä hieman yli, tuleeko omat rajat vastaan ennen toista. Ei vielä, mutta tiedän jo valmiiksi, että niin tulee käymään. Tämä kaikki kuitenkin rakkaudella, jokainen lyönti tai sivallus, harkitusti...Pyrkimys , luulisin, melkolailla täydelliseen omistamiseen, siihen, että tietää toisen tottelevan. Tämä on erilaista kuin koskaan ennen, enkä tiedä vielä miten pitkälle pystyn jatkamaan tätä. Sen kuitenkin tiedän, oli niin tai näin, paikkani on tässä. Rakastan.

Joskus tilanteet karkaavat käsistä. Niin ei saisi käydä. Suurimpana syvä pettymys siihen, voiko kuitenkaan luottaa toiseen, niin ettei tarvitsisi miettiä tuleeko seuraava kerta, onko se helpompaa seuraavalla kerralla, kynnys matalampi kohottaa kätensä.. Ikkunassa katsovan hätä, päätös soittaa apua paikalle... Paljon mietittävää ollut tämän jälkeen... Vaikea työpäivä seuraavana aamuna, silmät itkusta polttavina ja tykyttävä päänsärky seurana. Selvittelyä, ei minkäänlaista hyväksyttävää puolustusta, sellaista ei ole. Päätän jäädä, päätän antaa anteeksi, päätän unohtaa tämän tähän. Asiat puhuttu, selvitetty, jätetään taakse se mitä ei enää koskaan, milloinkaan haluta kaivaa esiin...

Vaikea päivä. Monta päivää kasvanut levottumuus ja pelko purkautui tänään. Olo ei siltikkään ole helpottunut, tilalle tuli suru. Suru siitä mitä tein tai oikeastaan miten. En voi puolustella tekojani muulla tavoin kun, että sanoisin että rakastuin. Miten se sanotaan loukkaamatta ihmiselle joka sanoo, että revin sydämen irti rinnasta, eikä kukaan koskaan pysty tulemaan tilalle, miten rakastaa minua niin kovin, ettei se ole edes mahdollista. Tuli itku. Hirveä tilanne. Miten kunnioittaa kahden miehen tunteita, joita molempia rakastaa... erilailla, mutta kuitenkin rakastaa.. Kai mie kykenen rakastamaan vaikka puolta maailmaa...helpommin ainakin kuin itkemään.. Jos tää ei olis näinkin vaikeeta, nii helppoahan tää olis.. mitäpä sitä helpoimman kautta....

Velvollisuudet ovat ikäviä, varsinkin sellaiset jotka omatunto sanelee. Kipeä tehtävä, jonka haluaisin jättää tekemättä vaivaa mieltäni. Päivät käy vähiin, aika kulkee eteenpäin kuitenkin pysyen paikallaan, tähän voisi jäädä. Päätös pysyy, se ei tee asiaa kuitenkaan millään tavoin helpommaksi. Jollain tasolla pelkään kohdata silmästä silmään J:n, välillä koko ajatus hirvittää. Huono omatunto siis vaivaa tässäkin. Yritän selittää itselleni, etten ole syyllinen ihan kaikkeen, miettiä valmiita puhekuplia, millä selviäisin helpoiten tilanteesta. Olen miettinyt asiaa niin paljon, että luulen tietäväni ettei niitä ole. Pieni epävarmuus vähän joka asiasta vaivaa päätäni, asioiden hoitaminen selkä seinää vasten on epämiellyttävää... Olisi helpompaa huutaa ja raivota. Valmiiksi häviävänä osapuolena on paskamaista astua kehään... Melkein toivon enemmän järjetöntä sotaa, missä on helppo vihata ja enemmän aseita kuin se että saavut paikalle leuka rinnassa ja tunnet aivan älytöntä syyllisyyttä luultavasti loppuelämäsi.. Aina sanon, miten viha ei ole minulle tyypillinen olotila, nyt melkein rukoilen sitä...

Edelleen kovin onnellinen, en varmaan ikinä totu tähän...siihen miten toinen ottaa huomioon tai sanoo jotain todella kaunista...Joka aamu on juhla, ihan prinsessa olo. Joissain ihmisissä on vaan sitä jotain, tässä tapauksessa riittävä annos miestä unohtamatta tarvittavaa määrää kiltteyttä. Kovat kädet ja lämmin sydän ;) Jos pystyisin lakata tuntemasta syyllisyyttä omasta onnestani niin kaikki olisi lähes täydellistä. Syyllisyyden hinta on tästä onnesta maksettava ja luulen että pystyn sen kantamaan tai oppimaan elämään sen kanssa.

Paletti on aika sekaisin, taivas, toi äijä on tehty minuu varten!!! Tää ei oo tottakaan.. se tunne kun toinen saa sinut nauramaan ja olon niin kympillä hyväksi, vaikka olosuhteet on enemmän kun monimutkaiset, molemmilla...Mie oon varmasti tehnyt joskus jotain hyvää.. :) Very much in love...Lapsetkin on ihan myytyjä..Vanhin tuntuu suorastaan palvovan ja pienemmätkin tulee hyvin juttuun.. Tähän saattaisi tottua.. :)

Samanaikainen levottomuus ja pelko, häkellyttävän onnentunteen kanssa voi olla hämmentävä olotila.. Meitä varten on asetettu peilejä, lähelle tajutttomuuden rajaa.. Tän hienompaa tuskin on...aika lakata seisomasta yhdellä jalalla :)

Ikävä. Sitä kaipaa syliä, sitä tunnetta kun painat jalkapöytäsi toisen jalkapohjiin kiinni, polvet toisen polvitaipeisiin niin että mahdollisimman paljon ihoa kohtaa. Kiedot käsivarret yli ja nukahdat.  Tekee tupakkaa mieli, taistelen riippuvaisuuttani vastaan, enkä polta. Ilma on viilentynyt, voin melkein haistaa tulevan talven. Alastomat puut huojuvat masentavan näköisinä pihassa, tuuli pöllyttää tippuneita lehtiä. Mietin sinua. Kaikki ajatukset eivät imartele sinua, silti rakastan. Näitä kahleita ei varmaan saa katkottua ikinä. Anna anteeksi, minun on elettävä, en voi kuihtua tänne.. Minä kuitenkin olen. Tasapainoilen. Mieleni riemuitsee kaikesta huolimatta, minulla on rauha. Ikäväkin voi olla positiivinen tunnetila, se kun rinnassa läikehtii ja kuplii. Saa hymyilemään. Imen itseeni tätä, talvivarastoon ;) Pyörin pihalla kädet levällään kuin karusellissa ja nauran.

Mukava päivä, en ole oikeasti tehnyt juuri mitään. Sain yllätysvieraan matkan takaa, asiat taas hyvin. Mukava yllätys, kun joku jota et osaa odottaa seisookin oven takana ja tulee piipahdusreissulle kattomaan hajoilenko täällä vai onko kaikki niinkuin sanoinkin, hyvin.  Tuli vieläkin parempi mieli. Kalenteri alkaa täyttyä, kaikesta piristetään "mummyä"-projekteista. Tää on kivaa.. Osa lasten kanssa duunailua, mut osa ihan puhtaasti minun omaa aikaa.. hmm...nice...